Monellako suomalaisella brändillä on suomessa facebook sekä twitter? Moniko suomalainen brändi mainostaa television ja muun traditionaalisen median sijaan esimerkiksi youtubessa?
Viimeisenä eikä vähäisempänä: Osaavatko nämä sattumalta sosiaalimediaan jalkansa ovenväliin laittaneet brändit oikeesti käyttää sosiaalimediaa oikein?
Basics.
Kenen olisi kuulunut olla jo aikapäiviä sitten sosiaalimediassa?
1. Media - Iltapäivälehdet, sanomalehdet, radiot ja TV.
Veronmaksajien murheenkryyni YLE oli jo jossain vaiheessa menossa oikeaan suuntaan Mikael Jungerin johdolla, olihan se iso juttu kun Mikael latasi rakkaudentunnustuksen vaimolleen youtubeen. Kuinka ollakaan Mikaelin siirryttyä politiikkaan, Soranen vesitti kaiken mitä edeltäjä oli yhtiön vuoksi tehnyt. Kiitos Soranen tästä junttimaisesta ajattelutavasta "pitäytyä traditionaalisessa mediassa" "keskittyä perusjuttuihin kuten FM-radio ja TV" ja "Unohtaa kaikki se ulkomailta tuleva huuhaa, joka on tutkimuksien mukaan osoittanut olevan se next best thing."
Kuka katsoo telkkaria vielä normaalisti sen sijaan että lataisi lemppariohjelmien jaksot netistä? Kuka jaksaa vaivautua telkkarin ääreen juuri silloin kun ohjelma alkaa sen sijaan että katsoisi ohjelman silloin kun se itselle sopii parhaiten? Kuka jaksaa katsoa mainokset? Kun kaikki on jääkaapilla mainosten ajan mitä mainostaja hyötyy tyhjälle sohvalle näytetyistä mainoksista? Tähän tullaan myöhemmin...
Sanomalehdet ja iltapäivälehdet yrittävät sen sijaan olla twitterissä - mutta koska twitter lyö läpi nimenomaan älypuhelimissa eikä niinkään netissä on tämä suomessa vähän turha - nokiaa kun älypuhelimeksi ei lasketa. Twitterin tarkoitus on pitää sinut ajantasalla liikkeessä - koneella istuessa sillä juuri ei ole merkitystä ollako sitä suoraan iltalehden sivuilla vai lukeako artikkeleita Twitterin avulla.
Media joka tekee sosiaalimedian hyvin:
Ryan Seacrest
2. Brändit - Sosiaalimedia antaa brändeille mahdollisuuden skipata mainonnan traditionaalisessa mediassa ja luoda keskusteluyhteys suoraan mahdollisiin asiakkaisiin. Tällöin asiakkaalla on emotionaalinen yhteys brändiin.
Harva suomalainen brändi on tällä hetkellä facebookissa tai twitterissä. Moni on varmasti luonut tunnukset, mutta unohtanut ylläpitää feediään ja sivujaan.
Hyvin tehtyjä löytyy silti huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi mediapuolella:
Kumman Kaa
Finnair
Ulkomailta hyviä ovat:
Oreo
Virgin Atlantic
3. Julkisuuden henkilöt - Näin eduskuntavaalien alla olisi kiva luoda jonkinlainen kuva tulevista ehdokkaista, eikä ehdokkaillekaan olisi pahitteeksi luoda keskusteluyhteyttä äänestäjän sekä ehdokkaan välille.
Joten ehdokkaat, ottakaapa mallia näistä:
Barack Obama
Alexander Stubb
Tarja Halonen
4.Artistit ja bändit - Levy-yhtiöt Ahoy! Sen sijaan että tyrkyttäisitte levyjänne radioihin, miksi ette jakaisi uusia artistejanne sekä biisejänne suoraan sille kohdeyleisölle jolle juuri se musiikki ja artisti on suunnattu? Biisi youtubeen ja artisti Twitteriin, mars!
Mallia voi ottaa vaikkapa tällä hetkellä ykköspallilla kiikkuvasta ja juuri uuden biisin julkaisseesta Lady Gagasta. Arvatkaapas mistä biisin pääsi kuulemaan ekana? Aivan, Twitteristä.
Lady Gaga
Britney Spears
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti